Triljoona vuotta sitten kirjoitin omaksi huvikseni blogia nimeltä Toista Maata. Elettiin blogikirjoittamisen viikinkiaikaa. Blogit olivat jotain uutta viileää. Seurasin kansainvälisiä blogeja ja kipinöidyin naputtelemaan omaani ihan julmaa uteliaisuuttani. Kirjoittamisen aiheeni kulkeutui muutamien naurettavien harjoitusten jälkeen mainonnan äärelle. Olen aina, aivan pienestä pojasta asti, ollut kiinnostunut mainonnasta. En tiedä. Ehkä siksi, että ne ovat laadultaan kirkkaampia ja kontrastisempia kuin moni muu tyylilaji. Tai ehkä siksi, että mainonta on nopeasti naposteltavaa ja melko viihdyttävää, kun sille päälle sattuu.
Blogi-rustaukseni olivat kevyttä sanailua mainonnan tähtihetkien väkevyydestä maailmalla. Koin tuolloin ja koen edelleenkin Suomalaisen mainonnan ja brändinrakennuksen olevan liian vakavaa ja mutkikasta. Halusin hetkittäin heittää ilmoille kysymyksen, emmekö me Suomessakin voisi tehdä jotain merkittävää.
Vuosia kirjoittelin ihan itselleni. Blogia sisäänpäinkääntynein ajatuksin. Omaa kivaa. Röhönaurua näppikselle.
Sitten blogini oli ehdolla vuoden markkinointi-blogiksi.
En edes tuolloin vetisimmissä unelmissanikaan kuvitellut päätyväni mainostoimistoon töihin. Olin vakaa yleisradiomies, journalisti ja taiteilija. Madmen pyöri ensimmäistä kertaa tuolloin jo televisiossa. Pidin ajatusta mainostoimistossa työskentelystä naurettavana, vanhanaikaisena ja etäisenä. Ja samalla ajatus minua viehätti.
Se mitä kirjoitin blogille ohjasi kehitystäni salaa ja kavalasti.
Nyt takana on lukuisia vuosia, lukuisia harjoituksia, lukuisia epäonnistumisia, lukuisia kiihkeitä innostuksen hetkiä mainostoimistossa. Heittäydyin ystävän kutsusta mukaan hullunmyllyyn, jossa ylämäet ovat olleet lyhyitä ja alamäet viivatun pitkiä. On ollut samaan aikaan ihanaa ja samaan aikaan hirveää. Aivoni, sydämeni ja työtuntini ovat venyneet melkoisiin ulottuvuuksiin. Kunnianhimo, intohimo, himo.
Huomenna tämä muinaisblogaaja hipsii uuteen toimistoon. Onhan tämä aika hävyttömän hassua.
Toista maata 