Blogaajan hullu utopia muuttui todeksi

IMG_9644

Triljoona vuotta sitten kirjoitin omaksi huvikseni blogia nimeltä Toista Maata. Elettiin blogikirjoittamisen viikinkiaikaa. Blogit olivat jotain uutta viileää. Seurasin kansainvälisiä blogeja ja kipinöidyin naputtelemaan omaani ihan julmaa uteliaisuuttani. Kirjoittamisen aiheeni kulkeutui muutamien naurettavien harjoitusten jälkeen mainonnan äärelle. Olen aina, aivan pienestä pojasta asti, ollut kiinnostunut mainonnasta. En tiedä. Ehkä siksi, että ne ovat laadultaan kirkkaampia ja kontrastisempia kuin moni muu tyylilaji. Tai ehkä siksi, että mainonta on nopeasti naposteltavaa ja melko viihdyttävää, kun sille päälle sattuu.

Blogi-rustaukseni olivat kevyttä sanailua mainonnan tähtihetkien väkevyydestä maailmalla. Koin tuolloin ja koen edelleenkin Suomalaisen mainonnan ja brändinrakennuksen olevan liian vakavaa ja mutkikasta. Halusin hetkittäin heittää ilmoille kysymyksen, emmekö me Suomessakin voisi tehdä jotain merkittävää.

Vuosia kirjoittelin ihan itselleni. Blogia sisäänpäinkääntynein ajatuksin. Omaa kivaa. Röhönaurua näppikselle.

Sitten blogini oli ehdolla vuoden markkinointi-blogiksi.

En edes tuolloin vetisimmissä unelmissanikaan kuvitellut päätyväni mainostoimistoon töihin. Olin vakaa yleisradiomies, journalisti ja taiteilija. Madmen pyöri ensimmäistä kertaa tuolloin jo televisiossa. Pidin ajatusta mainostoimistossa työskentelystä naurettavana, vanhanaikaisena ja etäisenä. Ja samalla ajatus minua viehätti.

Se mitä kirjoitin blogille ohjasi kehitystäni salaa ja kavalasti.

Nyt takana on lukuisia vuosia, lukuisia harjoituksia, lukuisia epäonnistumisia, lukuisia kiihkeitä innostuksen hetkiä mainostoimistossa. Heittäydyin ystävän kutsusta mukaan hullunmyllyyn, jossa ylämäet ovat olleet lyhyitä ja alamäet viivatun pitkiä. On ollut samaan aikaan ihanaa ja samaan aikaan hirveää. Aivoni, sydämeni ja työtuntini ovat venyneet melkoisiin ulottuvuuksiin. Kunnianhimo, intohimo, himo.

Huomenna tämä muinaisblogaaja hipsii uuteen toimistoon. Onhan tämä aika hävyttömän hassua.

Ali-tajuton tutkimus: seksi ei myy

Let’s face it. Mainonta, markkinointi, myynninedistäminen jne. kuten tiedämme on ihmisten tarpeisiin vaikuttamista. Ihmiset manipuloidaan/voidellaan/”tiedotetaan” ostamaan asioita, astioita, jännittäviä esineitä, muovisia hamstereita ja palveluita. Ihmisille synnytetään tarpeita. Ihmisiä ohjaillaan. Ihmisiä ohjaillaan ostamaan mielummin tuote X:ää kuin tuote Z:taa. Aikakauslehdistä on tullut tuotekatalogeja. Markkinointi levittäytyy peleihin, ohjelmasisältöihin, yllättäviin paikkoihin. Neuromarkkinointi vetoaa suoraan alitajuntaamme niin että emme tajua. Me ohjaudumme värien, äänien ja hajujen perässä. Rationaalisuutemme on tiessään kun shoppailemme. Kyllähän me tämän tiedämme.

Mutta ei se mitään, sehän on ihan hauskaa (jos sitä ei ajattele liikaa). Olla turvallisesti ohjailtuna tuotteiden keskellä. Mielummin kauppaherrojen sätkynukkena kuin päämäärättömästi ajelehtivana epäihmisenä.

Tuoreehko tutkimus futuristi-brändi-mieheltä Martin Lindströmiltä on saanut paljon huomiota halki rahaa tekevän maailman. Mies myy kirjaa nimeltä buy-ology.  2000 ihmistä tutkittiin kolmen vuoden aikana. Tulokset pähkinänkuoressa: logot eivät toimi, tupakka-askien varoitustekstit eivät toimi eikä seksi myy. Suurin osa ostamistamme asioista kaupassa perustuu täysin alitajuisiin päätöksiin. Meitä tanssitetaan.

Lindströmin haastattelu.

Teknokekko.


Aito palikka

”Lasten ei pitäisi katsoa liikaa televisiota”.

Eikä lego-mainoksia.

Vaikka ne eivät ole edes aitoja Lego-mainoksia.

Mitä ovat aidot mainokset? Nykyaikana. Ihan oikeasti? Manipulaatio, hämmennystaktiikat, sosiaalisten medioiden hyödyntäminen (tämäkin blogikirjoitus), kohu, sensaatio, älämölö, ummetus, hälinä, pälinä, sähinä ja suhina kuuluvat moderniin markkinointitoimintaan. Mikä on siis nykyaikana ”aitoa” mainontaa? Eikö se ole mainontaa jos joku sahapää kikkailee himassa legon-logon toisen tekemään provokatiiviseen teokseen? Mitä jos taustalla onkin uusia uria raivaava mainostoimisto jonka ideana on vain herättää keskustelua.. ja siirtää Legoa uusille alueille?

Jos kuitenkin Legon huipulla möllöttävät brändivahdit heittävät palikoita seinille nämä teokset nähdessään (on tapahtunut jo).

Yhtiöiden maineenhallinta on liusunut kiihtyvällä vauhdilla mainos/markkinointitoiosastojen käsistä massoille. Erittäin vaikeasti hallittava todellisuus pakottaa luomaan jatkuvasti liberaalimpia sääntöjä. Brändien todellisia omistajia ovat kuluttavat ihmiset, eivät firmojen osakkaat.

Kuinka moni brändi uskaltaa hyökätä tällaisia verkkoheimojen hengentuotteita vastaan? Siitä vaan kokeilemaan.

ylempi epäaito mainos AOW, alempi ihan yhtä epäaito mainos I Believe in Advertising.

Elektronista suklaata

Gorillasuklaan uusin tuleminen. Cadburyn electric-kulmakarva-boogaloo. Ja taas maistuu suklaa hyvälle. Se on vaan niin että parempi erottua jollain täysin epäolennaisella ja oudolla filmillä kuin väkisin vääntää tuotteesta jotain erilaistavia elementtejä joita ei ole olemassa.

Paitsi jos kokeilette pekonisuklaata. Maistakaa, se on todella hyvää.

Kiitos Jaakolle joka nostit minut bloggaamattomuuden katuojasta kommentillasi.

Kaikki robotit mukaan.

Freestyle’s kickin’ in the house tonight
Move your body from left to right
To all you freaks, don’t stop the rock
That’s freestyle speakin’ and you know I’m right

Brändityö on lyhytjänteistä puuhaa

Martti Ahtisaari ei polje paikoillaan
Martti Ahtisaari ei polje paikoillaan

Ulkoministerimme Alexander Stubb sen tietää. Brändityö on lyhytjänteistä puuhaa jossa yksikin onnenkantaimoinen tai yllättävä menestys tekee tarpeettomaksi tuotteen/palvelun/maan jalostamisen entistäkin paremmaksi. Stubbin tämänpäiväisen ”lausunnon” mukaan Suomi ei tarvitsekaan enää maabrändityöryhmää. Syynä tähän on Martti Ahtisaaren upea Nobelpalkinto. Suomineito on nyt hakattu kaikkien maailman kansojen massatajuntaan täydellisen uudenlaisena ja houkuttelevana paikkana. Valtavan hieno juttu!

Olenkin aina miettinyt mitä ne suuret markkinointikeisarit paasaavat pitkäjänteisyydestä brändityössä. Puhutaan brändin rakentamisesta ikäänkuin kyseessä olisi joku helkutin Baabelin torni. Ehei! Ei sen tarvitse olla pitkäjänteistä. Meille riittää tämä. Se oli tässä. Brändin voi synnyttää suhaisemalla, viuhtomalla ja pikaisesti jotain ideoita heittelemällä. Ei siihen tarvita mitään naurettavia suunnitelmia.

Nyt kun rauta on taottu Nobelilla kuumaksi se kannattaa jättää jäähtymään! Ei kannata liikaa kuumottaa. Suomi-brändi on nyt valmis. Meillä menee jälleen hyvin!

P.S. Eräs Josef Stalin oli kaksi kertaa ehdolla samaisen Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. Ähäkutti.

Outouden ihana kutina

On ollut hauskaa seurata kuinka Seppälä on hyppännyt Dieselin ja Biancon ei niin siloteltuun surrealistiseen todellisuuteen. Spotit asemoivat brändiä junttisuomen kansainvälisimmäksi vaatemerkiksi yhdessä silmänräpäyksessä. Tästä vaan mallia ottamaan. Varsinkin maabrändiryhmä. Suomi on omituinen shamaanien maa. Älkää tehkö tästä tylsää ja tasapaksun turvallista. Kunpa tämän Seppälä-spotin fiilinkiä säilyisi myös ostotilanteeseen. Ei voi tietää. Raportoikaa. Mainossarja kyllä hilaa suomalaisen mainonnan kesäteatteri-elisa-hauskuuden raja-aitoja uusille leveleille. Kaiken ei tarvitse olla rautalankahauskaa ja hymyä ja aurinkoa. Varsinkin jos mainonnan maksajalla on tarve erottua ja…krhm…menestyä. Saapas nähdä kenkä hyvin tämä menee läpi paksunahkaiseen jumppakaljaväestöömme.

Toimisto: Bob Helsinki

Olet hallinnassani
Olet hallinnassani

Samaan aikaan toisaalla Diesel paketoi uusimmat vermeensä vähintäänkin oudolla kultti-meiningillä. Tuolla pyörii erittäin  David Lynchin oloinen hämyinen TV-kanava ja muuta muoti-ihmistä kiihottavaa pöhinää. Globaali Diesel XXX-biletys on luvassa lokakuun 11.  Suomessa tarjoillaan samaa burleskia aktiviteettia kummajaissirkuksen muodossa. Kunpa saisin olla mukana (vink vink).

RISCejä vältellen

Suomalainen mainonta. Se on kaikilla parametreillä mitattuna onnetonta suherrusta.

Mielipide.

Tällä hetkellä televisiossa pyörähtelee 1 mainoskampanja.
Loput ovat jotain harjoitelmia. Mikä tekee tästä suomalaisesta mainonnasta niin pliisua?

Suomalaiset. Me olemme pliisu kansa. Me olemme onnettomia, vakavamielisiä, ylitövarovaisia ja kaiken kukkuraksi käsittämättömän epäkohteliaita. Itseensä käpertymisen moniongelmaisia mestareitta. Suomalainen itsetunto on Nokian brändiarvosta riippumatta jossain ojanpohjan ja viemärin välimastossa. Sarasvuon lisäksi me vihaamme etenkin ihan kaikkia muita suomalaisia. Me puutumme pikkuasioihin ja valitamme, valitamme, valitamme. Missä on Esa Pakarisen haitari?

Henkinen olemuksemme kiteytyy mielikuvaan 52 -vuotiaasta mursuviiksisestä poikamiehestä, joka juo kakat housussa hapanta maitoa ja lämmintä kaljaa sekaisin. Toinen villasukka on kadonnut. Lähimpään naapuriin on 17 kilometriä. Pihalla ruostuva mopo on ollut rikki jo vuosia.

Maassa vallitsee taantumus ja totinen (lue: henkisesti totalitaristinen) tunnelma. Itsesensuuri on äidinkielemme. Ihmiset pelkäävät muutosta. Kaiken pitäisi olla niinkuin ennenkin. Siistiä ja täydellistä. Samaan aikaan mikään ei ole niinkuin ennen. 9-vuotiaat tappavat päivittäin tuhansia ihmisiä. Maailma muuttuu, ystäväiseni.

Kaiken kukkuraksi nämä tunnekuolleet byrokraatit määräävät nuoret elämään elämää vailla itseilmaisua. Hyvä niin.

Onneksi (olkoon) Ollila ja Stubb sentään pohtivat jotain tehtäväksi maabrändillemme. Ehkä me tästä henkisestä nyhveröydestä nousemme. Sillä onhan se niin että hyvin suoritettu markkinointi toimii aina myös sisäänpäin. Kuten sata vuotta sitten eläneet hyvin muistavat.

Mainonnan ja (sen tehon) tappaa loputon laskelmointi, jossa tämä insinöörivetoinen kansakuntamme on ihan liian hyvä.