Blogaajan hullu utopia muuttui todeksi

IMG_9644

Triljoona vuotta sitten kirjoitin omaksi huvikseni blogia nimeltä Toista Maata. Elettiin blogikirjoittamisen viikinkiaikaa. Blogit olivat jotain uutta viileää. Seurasin kansainvälisiä blogeja ja kipinöidyin naputtelemaan omaani ihan julmaa uteliaisuuttani. Kirjoittamisen aiheeni kulkeutui muutamien naurettavien harjoitusten jälkeen mainonnan äärelle. Olen aina, aivan pienestä pojasta asti, ollut kiinnostunut mainonnasta. En tiedä. Ehkä siksi, että ne ovat laadultaan kirkkaampia ja kontrastisempia kuin moni muu tyylilaji. Tai ehkä siksi, että mainonta on nopeasti naposteltavaa ja melko viihdyttävää, kun sille päälle sattuu.

Blogi-rustaukseni olivat kevyttä sanailua mainonnan tähtihetkien väkevyydestä maailmalla. Koin tuolloin ja koen edelleenkin Suomalaisen mainonnan ja brändinrakennuksen olevan liian vakavaa ja mutkikasta. Halusin hetkittäin heittää ilmoille kysymyksen, emmekö me Suomessakin voisi tehdä jotain merkittävää.

Vuosia kirjoittelin ihan itselleni. Blogia sisäänpäinkääntynein ajatuksin. Omaa kivaa. Röhönaurua näppikselle.

Sitten blogini oli ehdolla vuoden markkinointi-blogiksi.

En edes tuolloin vetisimmissä unelmissanikaan kuvitellut päätyväni mainostoimistoon töihin. Olin vakaa yleisradiomies, journalisti ja taiteilija. Madmen pyöri ensimmäistä kertaa tuolloin jo televisiossa. Pidin ajatusta mainostoimistossa työskentelystä naurettavana, vanhanaikaisena ja etäisenä. Ja samalla ajatus minua viehätti.

Se mitä kirjoitin blogille ohjasi kehitystäni salaa ja kavalasti.

Nyt takana on lukuisia vuosia, lukuisia harjoituksia, lukuisia epäonnistumisia, lukuisia kiihkeitä innostuksen hetkiä mainostoimistossa. Heittäydyin ystävän kutsusta mukaan hullunmyllyyn, jossa ylämäet ovat olleet lyhyitä ja alamäet viivatun pitkiä. On ollut samaan aikaan ihanaa ja samaan aikaan hirveää. Aivoni, sydämeni ja työtuntini ovat venyneet melkoisiin ulottuvuuksiin. Kunnianhimo, intohimo, himo.

Huomenna tämä muinaisblogaaja hipsii uuteen toimistoon. Onhan tämä aika hävyttömän hassua.

Ali-tajuton tutkimus: seksi ei myy

Let’s face it. Mainonta, markkinointi, myynninedistäminen jne. kuten tiedämme on ihmisten tarpeisiin vaikuttamista. Ihmiset manipuloidaan/voidellaan/”tiedotetaan” ostamaan asioita, astioita, jännittäviä esineitä, muovisia hamstereita ja palveluita. Ihmisille synnytetään tarpeita. Ihmisiä ohjaillaan. Ihmisiä ohjaillaan ostamaan mielummin tuote X:ää kuin tuote Z:taa. Aikakauslehdistä on tullut tuotekatalogeja. Markkinointi levittäytyy peleihin, ohjelmasisältöihin, yllättäviin paikkoihin. Neuromarkkinointi vetoaa suoraan alitajuntaamme niin että emme tajua. Me ohjaudumme värien, äänien ja hajujen perässä. Rationaalisuutemme on tiessään kun shoppailemme. Kyllähän me tämän tiedämme.

Mutta ei se mitään, sehän on ihan hauskaa (jos sitä ei ajattele liikaa). Olla turvallisesti ohjailtuna tuotteiden keskellä. Mielummin kauppaherrojen sätkynukkena kuin päämäärättömästi ajelehtivana epäihmisenä.

Tuoreehko tutkimus futuristi-brändi-mieheltä Martin Lindströmiltä on saanut paljon huomiota halki rahaa tekevän maailman. Mies myy kirjaa nimeltä buy-ology.  2000 ihmistä tutkittiin kolmen vuoden aikana. Tulokset pähkinänkuoressa: logot eivät toimi, tupakka-askien varoitustekstit eivät toimi eikä seksi myy. Suurin osa ostamistamme asioista kaupassa perustuu täysin alitajuisiin päätöksiin. Meitä tanssitetaan.

Lindströmin haastattelu.

Teknokekko.


Kun on vaikeaa

Kun on vaikeaa. Kun ideat ammutaan alas epäreiluin perustein. Kun ratkaisu on käsillä mutta kukaan ei näe fläppitaulun reunojen ulkopuolelle. Kun itsekeskeisyyden liemissä uivat narsistit polttavat arvokkaita brändejä sikareidensa sytykkeinä. Kun työmäärä katkaisee uutterimman nikkarin selkärangan aamuyön viimeisinä hetkinä. Kun hyvää pitkään tehnyttä kiitetään nuhteilla tai selkäänpuukotuksella. Kun julmat pikkunippelöijät ristiinnaulitsevat mahtavuuksia sokeuttaan. Kun vääryys tapahtuu jälleen.
On aika kaivaa arkistoista jotain joka saa liekin lepattamaan.

Murkkuseksi

Olimme juuri roudanneet kaikki kamani uuteen asuntooni Suomen Kallioon. Vuosi taisi olla 1996. Äidin leipoma kuivakakku korkattiin. Syötiin Juuson kanssa sitä kakkua siinä pahvilaatikoiden keskellä. Asunnon sekaisuus ei haitannut. Me kaverukset osasimme ottaa iisisti. Tärkein eli televisio oli jo viritettynä. Ruudussa oli äf-ykkösiä tai peränvatkausräppiä. Menin hakemaan lisää herkkukakkua. Tuijotin lamaantuneena leikkuulaudalla odottavaa herkkupalaa. Se näytti liikkuvan silmissäni. Mitä helv…. ällistynyt parahdus. Varmaan sata pirullista muurahaisia kuhisi kakun kimpussa. Vieläkin puistattaa.

Muurahaiset pöksyissä tanssivideo.

Muurahaiset ovat olleet täällä ainaskin 100 miltsiä vuotta. Wikipedia.

James Brown I Got Ants In My Pants

Disneyn Heinäsirkka ja Muurahaiset vuodelta 1934.

Englanninkielen sanalla ”ant” Google löysi yli 90 miljoonaa osumaa. Muurahaisia on huomattavasti enemmän.

Flickr:istä löytyi tämä vihainen muurahaiskuva.

Unessa muurahaisten näkeminen tarkoittaa että näkijällä on edessään paljon pikkuisia häiritseviä askareita tai asioita.

Ulla-Maija Aaltosen Murkkuseksi-kirja ilmestyi vuonna 1980.

Brändityö on lyhytjänteistä puuhaa

Martti Ahtisaari ei polje paikoillaan
Martti Ahtisaari ei polje paikoillaan

Ulkoministerimme Alexander Stubb sen tietää. Brändityö on lyhytjänteistä puuhaa jossa yksikin onnenkantaimoinen tai yllättävä menestys tekee tarpeettomaksi tuotteen/palvelun/maan jalostamisen entistäkin paremmaksi. Stubbin tämänpäiväisen ”lausunnon” mukaan Suomi ei tarvitsekaan enää maabrändityöryhmää. Syynä tähän on Martti Ahtisaaren upea Nobelpalkinto. Suomineito on nyt hakattu kaikkien maailman kansojen massatajuntaan täydellisen uudenlaisena ja houkuttelevana paikkana. Valtavan hieno juttu!

Olenkin aina miettinyt mitä ne suuret markkinointikeisarit paasaavat pitkäjänteisyydestä brändityössä. Puhutaan brändin rakentamisesta ikäänkuin kyseessä olisi joku helkutin Baabelin torni. Ehei! Ei sen tarvitse olla pitkäjänteistä. Meille riittää tämä. Se oli tässä. Brändin voi synnyttää suhaisemalla, viuhtomalla ja pikaisesti jotain ideoita heittelemällä. Ei siihen tarvita mitään naurettavia suunnitelmia.

Nyt kun rauta on taottu Nobelilla kuumaksi se kannattaa jättää jäähtymään! Ei kannata liikaa kuumottaa. Suomi-brändi on nyt valmis. Meillä menee jälleen hyvin!

P.S. Eräs Josef Stalin oli kaksi kertaa ehdolla samaisen Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. Ähäkutti.

Ensin ajattelin että en kirjoita tähän yhtään mitään. Julkaisen vain nuo kaksi linkkiä ilman otsikkoa ja selittelyä.

Linkki

Linkki

Sitten päätin kirjoittaa nuo alkusanat. Päätin kuitenkin olla lisäämättä otsikkoa. Kerrankin.

Nuo ylläolevien linkkien blogi-kirjoitukset ovat rikastuttaneet ja laajentaneet näkemystäni alasta jota rakastan. Oloni on kuin humalaisella bätmänillä. Riudun copywriterismin oudommalla puolella. Sanat syntyvät epäkaupallisuuden kehdossa jossa sana mainos saa ihmiset kihisemään. Kuitenkin tehtäväni on myydä ja rakastuttaa. Tuulimyllyt ovat isoja punaisia. Takanani on melkoisen metka matka ristiriitaisuuksien tulituksessa. Kirjoitan lämpimästi ihmisistä jotka vihaavat tai ainakin häpeävät sitä mitä teen.
Ohjenuorani kirjoittamisen tiellä.

1. Ideat ovat kaiken aa ja oo. Jos ei ole yhtään ideaa ei ole yhtään ideaa tehdä yhtään mitään.

2. Tunne kohteesi kuin itsesi. Elä tai eläydy.

3. Kirjoita itsesi näkymättömäksi.

4. Uskalla olla mahtava.

Rakkain terveisin kaikenkaltaisille.

Toista maata.

Suomalaiset

Suomalaiset ovat erittäin tervehenkinen ja iloinen kansa.

Suomalaiset antavat anteeksi toisilleen ja etenkin itselleen.

Suomalaiset ovat taitavia puhumaan vaikeistakin asioista suoraan ja toisiaan kunnioittavalla tavalla.

Suomalaiset suvaitsevat erilaisuutta.

Suomessa päättäjät sekä politiikassa että bisneksessä ovat todellisia kansan johtajia.

Suomessa vanhemmat rakastavat lapsiaan ja viettävät näiden kanssa erittäin paljon ns. ”laatuaikaa”.

Suomalaiset voivat erittäin hyvin kaikilla mahdollisilla mittareilla.

Sunnuntai-ajatuksia kuvakollaasisessio. Kuvat löytyivät melkein maailmanlaajuisesta internetistä.

RISCejä vältellen

Suomalainen mainonta. Se on kaikilla parametreillä mitattuna onnetonta suherrusta.

Mielipide.

Tällä hetkellä televisiossa pyörähtelee 1 mainoskampanja.
Loput ovat jotain harjoitelmia. Mikä tekee tästä suomalaisesta mainonnasta niin pliisua?

Suomalaiset. Me olemme pliisu kansa. Me olemme onnettomia, vakavamielisiä, ylitövarovaisia ja kaiken kukkuraksi käsittämättömän epäkohteliaita. Itseensä käpertymisen moniongelmaisia mestareitta. Suomalainen itsetunto on Nokian brändiarvosta riippumatta jossain ojanpohjan ja viemärin välimastossa. Sarasvuon lisäksi me vihaamme etenkin ihan kaikkia muita suomalaisia. Me puutumme pikkuasioihin ja valitamme, valitamme, valitamme. Missä on Esa Pakarisen haitari?

Henkinen olemuksemme kiteytyy mielikuvaan 52 -vuotiaasta mursuviiksisestä poikamiehestä, joka juo kakat housussa hapanta maitoa ja lämmintä kaljaa sekaisin. Toinen villasukka on kadonnut. Lähimpään naapuriin on 17 kilometriä. Pihalla ruostuva mopo on ollut rikki jo vuosia.

Maassa vallitsee taantumus ja totinen (lue: henkisesti totalitaristinen) tunnelma. Itsesensuuri on äidinkielemme. Ihmiset pelkäävät muutosta. Kaiken pitäisi olla niinkuin ennenkin. Siistiä ja täydellistä. Samaan aikaan mikään ei ole niinkuin ennen. 9-vuotiaat tappavat päivittäin tuhansia ihmisiä. Maailma muuttuu, ystäväiseni.

Kaiken kukkuraksi nämä tunnekuolleet byrokraatit määräävät nuoret elämään elämää vailla itseilmaisua. Hyvä niin.

Onneksi (olkoon) Ollila ja Stubb sentään pohtivat jotain tehtäväksi maabrändillemme. Ehkä me tästä henkisestä nyhveröydestä nousemme. Sillä onhan se niin että hyvin suoritettu markkinointi toimii aina myös sisäänpäin. Kuten sata vuotta sitten eläneet hyvin muistavat.

Mainonnan ja (sen tehon) tappaa loputon laskelmointi, jossa tämä insinöörivetoinen kansakuntamme on ihan liian hyvä.