Kuka pelkää mustaa täplää

Clerasil-mainos

”Heti kun näet mustan täplän, käytä Clearasilia”

Tämän näköharhautusmainoksen ongelma

a) on siinä että kuva ei synnytä mielikuvaa ihmisille suunnatusta puhdistusaineesta. Pikemminkin kuvan mustavalkoruutuinen näkymä muistuttaa mautonta pöytäliinaa tai pakkotyöleirin verkkoaitaa keskellä yötä. Lisäksi tässä mainoksessa

b) on viitteitä mainonnan alkuaikojen humbuukimaiseen huijarimeininkiin. Sillä kun tämän mainoksen toimivuus perustuu optiseen huijaukseen, jää vähän sellainen olo että ehkäpä koko tuotekin on huijausta.

Optiset illuusiot ovat hetken hauskaa hupia. Ne muistuttavat siitä hienosta tosiseikasta että me ihmiset olemme epätäydellisiä, lopulta hyvinkin helposti huijattavissa.

Mainokset

Kiihtyvyyden peili

Mitsu
Ajoneuvon kiihtyvyydestä voi kertoa monella tavalla. Mitsubishin näkemys on oivallinen ja jättää lopullisen tulkinnan riemun muiden riesaksi.

Henkilökohtainen vuodatus isolla veellä. Jotain helvetillisen typerää tapahtuu monelle ihmiskunnan edustajalle kun ohjattavaksi annetaan auto, kaara tai muu moottorilla varustettu kumirenkainen peltirottelo. Kesän ensimmäinen melkein-auton-alle-suojatiellä-keskellä-helsinkiä-tilanne on nyt takana. Kaukoitämainen mies halusi tappaa minut. Tietämättään.

Lopuksi ensimmäinen autolla ajamisen oppitunti kaukoitämaisille miehille. Ajaessasi autoa, pyri katsomaan mahdollisimman paljon suuntaan johon olet menossa. Kiitos.

B-rapun tv-luvat

intiimi liukastusvoidemainos

Jotkut meistä nauttivat televisionsa katselusta reilusti takaapäin. Olemmehan kaikki erilaisia tarpeinemme. Mielestäni jokaisella ihmisellä on oikeus katsoa televisiotansa takaapäin. Näin tapahtuessa on tärkeää huomioida että televisiota ei pakoteta mihinkään mihin se ei itse halua. Takaapäin katselun tulisi tapahtua sulassa sovussa, molemminpuolisen kunnioituksen ja ymmärryksen vallitessa. Television katselu takaapäin suoritettuna voi parhaimmillaan olla molempia osapuolia tyydyttävä ja rikastuttava kokemus.

Kyseessä siis Durexin liukastusvoidemainos. ”Hanki Durexin  liukastetta, nauti toisesta puolesta”.

Doku-mentti hullusta Bob Nordstromista

VodkamainontaaVuonna 1964 legendaarinen baarimikko Bob Nordstrom loi uuden vodkakonseptin. Hän sekoitti vodkaa ja mansikkamehua. Mutta mitä sitten tapahtui? FBI, mafia, koomaa, draamaa, katoamisia. Juoman tie maailmanlaajuiseen tietoisuuteen vei 40 vuotta. 

Katso täältä naurujänteitä kutkuttava feikkidokkari/mockumentary. Taidolla mukasalaisuuksia avaava filmi on rakennettu uuden vodkamerkin ympärille nostamaan kaltaisteni tollojen mielenkiintoa. 

Jos historiaa ei ole, sen voi aina luoda. 

Maastokuviot

Lisätodiste

"More proof the rainforests are disappearing". Lisätodiste siitä että sademetsät ovat katoamassa.

Vasemmalla jenkkiarmeijan vuoden 1966 maastokuvio. Oikealla samat kuviot 40 vuotta myöhemmin. 

Yhteiskunnallinen kampanja Brasiliasta, pronssia Cannesissa. 

Legot sisään ja onnea

CannesMerta ja periskooppi.

Teksti: "Imagine".

Kuvittele, kehottaa Cannesissa kultaa huuhtonut legomainos. No mä yritän kuvitella, ihan kuten John Lennonkin käski, että kaikki ihmiset voisivat elää rauhassa, "life in peace", niinku tiätsä, niin ettei yhtään ydinsukellusvenettä enää tarvittaisi maailman meriä seilaamaan. Sellaisia jotka väijyy pinnan alla odottaen massatuhokäskyä. Mä yritän kuvitella tän legospektaakkelin nähdessäni, että kaikki ihmiset eläis sillai sulassa sovussa ilman ydinsukellusveneitä. Mä jatkan yrittämistä huomenna.

Älkää hei vaan sanoko että se onki Jacques Cousteaun periskooppi.

On muuten jotenkin Finnairin henkeä tuossa mainoksessa.

14 pierua päivässä

Olen viimeaikoina tehnyt havaintoja tälle blogille suuntautuneesta liikenteestä. Eniten kävijöitä ovat imeneet puoleensa seuraavat aiheet: seksi, saatanaan liittyvät asiat ja suolistokaasut eli pierut. 

Mitä tämä kertoo ihmiskunnasta? 

Koska olen hövelillä tuulella ja kiinnostunut saamaan lisäevidenssiä näiden aiheiden kiinnostavuudesta laitettakoon esille Science Worldin mainos jossa on yhdistelmä seksikkyyttä ja pierua. Ei ihan yhtä briljantti kaupallinen ilmoitus kuin tuo aikaisempi mutta ajanee asian. Olisin mielummin nähnyt kuvassa oikean Marilynin. Muutenkin tämä on vähän hutaisu.

 Science World

 "Sinä pieret 14 kertaa päivässä. Science World. Me voimme selittää."

Tääl o niinku villieläimiä

Maneland Jungle Lodge

Intiassa ei pelleillä. Viidakkomajatalo Maneland Jungle Lodge mainostaa palveluitaan karun toteavilla mainoskuvilla joissa esitellään eläinten henkilökunnalle aiheuttamia vammoja. Herää vain kysymys, kuka haluaa mennä häämatkalle paikkaan jossa on todennäköistä menettää raajansa tai sulhasensa. Aasian leijonaa on jäljellä noin kolmesataa yksilöä ja lähes kaikki niistä aterioivat Manelandin viidakkomajatalon läheisyydessä. Onneksi firman sivuilla luvataan ”paramedics on call”.

Musta huumori, toimii minulle.