Aina ajankohtainen Lai

Räkätaudin piinatessa silmiä ja hengityselimiä on luontevaa heittäytyä sentimentaaliseksi. Claude Lelouchin 1960-luvun iki-ihanan romanttinen klassikkofilmi Mies ja nainen (Un Homme et Une Femme) synnytti Suomalaiseen arkitodellisuuteen kaksi klassikkotunnaria jotka toimivat edelleen. Kuinka monen elokuvan soundtrack pystyy moiseen?
Aikuisen dramaattinen, bossa nova-vaikutteinen jazz osuu maalaavuudessaan täydellisesti keskiöön.
Mikä lienee ollut prosessi Siljan tunnsumusiikin valinnaksi? Ranskalaisen Lai:n sävelet soivat edelleen firman mainonnassa ja viestinnässä. 2000-luvun muistetuimmassa lokkihalauspätkässäkin tunnusmusiikin ensimmäiset nuotit olivat käytössä.
YLE TV2:n Ajankohtaisen kakkosen alkuperäinen tunnusmusiikki on myös kansalaisten tajuntaan porautunut klassikko. En varmasti ikinä unohda miltä tuntui tuijottaa telkusta alkuperäisen ohjelmatunnuksen uhkaavaa ja maagisen juhlavaa tutkakuvaa Lain loistavan pum-pum-pu-dum rummutuksen säestyksellä. Tätäkin musiikkia on raikastettu ajan mittaan, mutta tunnistettavuus pysyy. Kuten pitääkin.
Myös BBC on käyttänyt saman säveltäjän tuotantoa tunnusmusiikkina.
Mestarisäveltäjä Francis Lai:n kotisivu.
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s