Anaalituki

Perseestä koko mainos

On kiva keksiä sanoja ja sanontoja. Uusin vastaheittoni itseeni kohdistuvaan satunnaiseen pahantahtoisuuteen on: ”hanki anaalituki, se voi helpottaa”.

Anaalituki on selkärangattoman ihmisen viimeinen toivo ja pelastus. Niitä saa oikein oikein hyvin varustetuista apteekeista. Anaalituen avulla yltiömäinen minä-keskeisyys, moraalinen rappeuma, henkinen tylsyys ja muihin kohdistuva selittämätön aggressiivinen käytös (50 000eKr.-ihminen) häviää kuin itsestään. Anaalituki pistää ihmisen kuosiin. Ahdistus, henkinen närästys ja sielun pimeys ovat tiessään jo ensimmäisillä käyttökerroilla.

Ja uskokaa minua. Tällaista A-tukea tarvittaisiin kipeästi monissa kotitalouksissa. Ei tarvitse montaa metriä Stokkalla astella kun tähän johtopäätökseen tulee.

Ylläoleva mainos ei valitettavasti liity anaalitukeen. Kyseessä on ratkiriemukas konserttitalon Konzerthaus Dortmundin kampanjan juliste. ”Paikka jossa musiikki on kuin kotonaan”. Nuotti kylpee. Heeeh. Olisipa vinhaa jo nähdä joskus vuonna 2020 ehkä Töölönlahdelle valmistuvan musiikkitalon mainontaa. Yltääkö se lähellekkään yhtä hersyvälle tasolle? Epäilen errritttäin vahvasti. Kehottaisin kaikkia tämän asian kanssa painivia hankkimaan anaalituet ja pikaisesti.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s